Täällä minä taas. Pieni ikuisuus viime kerrasta jälleen. Anteeksi.
Elossa ollaan.. muutin viime lauantaina, joten.... Se saakoon toimia tekosyynä sille etten oo ehtinyt kirjoittelemaan.
Eli lauantaina oli aika sanoa hyvästit kahdeksalle (itseasiassa tässä vaiheessa kuudelle) ihanalle kämppikselleni, sillä suuntasin meidän "kodikkaasta" college housesta parin kilometrin päähän tulevan "aussi-perheeni" luokse. Eli kirjoittelen nyt OMASTA huoneestani ja viereisessä huoneessa asustelee kaverini Jerusa. "Vuokravanhempiani" ovat Sarah ja John. Elikäs tuossa kevään aikana tulin siihen tulokseen, että olisi kiva kokeilla "vaihtarielämää", joten tässä sitä ollaan. Ja ainakin tähän asti oon tykännyt tosi paljon! Oma rauha ja kuitenkin talossa elämää..
Mun huone <3Tosiaan meillä on nyt ensimmäinen lukukausi ohi. Ja tehtävät suoritettu hyväksytysti! Oli muutama sen verran haastava tehtävä joukossa, että oon kyllä ylpeä siitä, kuinka hyvin tää ekan puolenvuoden opiskelu englanniksi sujui.
Alena, Sheila ja minäKouluhommien läpäisemisen jälkeen aikaa on tullut vietettyä enemmän tai vähemmän kavereiden kanssa. Viime pe-la yön olin kaverini luona yötä. Tää kyseinen kaveri oli järjestänyt "Clothing-partyt" eli ne, jotka halusivat "päästä eroon" vanhoista vaatteista, olivat enemmän kuin tervetulleita tuomaan ja jokainen sai ottaa sen, mitä halus. Oli aivan älyttömän hauska ilta!
Lautaina meillä oli Finnish-Connect. Finnish-Connect = Suomalaista ruokaa (yleensä ainakin), hauskaa yhdessä oloa pelejen, leikkien, juttelun ja rukoilun myötä.. Illat kuluvat niin nopeasti hyvässä seurassa ja pian olikin aika lähteä.. Glögin ja Fazerin Sinisen maku suussa.
Suomi-neitojaNiin...aika kuluu suunnatonta vauhtia. Ja kuten otsikkokin kertoo.. Viimeisen viikon aikana on tapahtunut paljon uutta. Uusi koti, uusia vaatteita, muutamia uusia kavereita.. ja kun uutta tapahtuu, niin jotain vanhaa usein loppuu. Aivan ihana kämppikseni/huonekaverini Ida suuntaa huomenna kohti Hong Kongia, mutta onneksemme "jälleennäkemiseen" ei ole kuin puolisen vuotta.


0 kommenttia:
Post a Comment